
Uuden oppiminen, vaihtelevat työtehtävät, vastuu omasta tekemisestä ja kehittymisestä, luonnikas työyhteisö – kun nämä asiat ovat reilassa, Eric Hartin viihtyy työssään erityisen hyvin. Solidabiksella viihtymisen osatekijät ovat kohdillaan.
Solidabiksen ohjelmistosuunnittelija Eric Hartin työskentelee parhaillaan projektissa, jota hän pitää jopa poikkeuksellisen kiinnostavana. Syykin on selvä: hän kokee oppivansa uusia asioita. Jos homma toimisi pelkästään rutiinilla, sen voisi hänen mielestään yhtä hyvin vaikka automatisoida.
”Mulle on tärkeetä, että työssä on uusia kulmia. Jos käytetään tuttuja teknologioita, niin sitten haluan oppia jotain muuta mielenkiintoista. Viimeksi olen esimerkiksi opiskellut työssä tarvittavaa kommunikointipalikkaa”, Eric sanoo.
Ohjelmistokehittäjänä vastuu ja aktiivisuus virkistävät
Eric liittyi Solidabiksen tiimiin keväällä 2021 kaverin vinkistä: ”firma vaikutti sen verran kiinnostavalta, että CV kannatti ehdottomasti laittaa näytille.”
Eric laittoi, sillä hän halusi kokeilla miltä työ ”vähäisemmän byrokratian firmassa” tuntuisi – ja sehän on tuntunut hyvältä! Kun Solidabiksella tarvitsee jotain, saa vastauksen saman tien. Melko pikaisesti saa myös sen mitä oli vailla, jos vastaus on ollut myönteinen.
Kyse on usein verrattain pienistä asioista, mutta niiden vaikutus töissä viihtymiseen voi Ericin mukaan olla loppupeleissä yllättävän suuri.
”Lisäksi työntekijällä on Solidabiksella isompi rooli ja enemmän vastuuta kuin jossain suuremmassa yrityksessä. Täällä pitää olla myös huomattavasti aktiivisempi sen suhteen, millaisiin projekteihin haluaa mukaan. Se on virkistävää!” Eric kertoo.
Nykyinen kehitysprojekti vie lähelle rautaa
Parhaillaan Eric tekee töitä yritykselle, joka valmistaa sähkö-, kaasu- ja vesimittareita. Kaikissa laitteissa on hallinnointisoftaa, ja ennen kuin mittarit lähetetään maailmalle, sovellukset testataan virtuaalisesti simulaattoritasolla. Eric toteuttaa ja testaa näitä sovelluksia.
”Teemme Suomessa töitä pienellä tiimillä, mutta yritys on maailmanlaajuinen ja työhön on kytköksissä iso määrä ihmisiä ympäri maailmaa. Sekin tuo hommaan aina jotain ekstraa.”
Toisin kuin web-projekteissa, nykyisessä työssään Eric pääsee oman luonnehdintansa mukaan ”raudan läheisyyteen”. Se on kiehtonut häntä pienestä pitäen.
”Työn sovellusalue on juuri se osuus, joka tekee tästä projektista poikkeuksellisen. Olen aina tykännyt tietokoneiden kanssa säätämisestä – ihan Amigasta ja Commodore 64:stä saakka”, Eric sanoo.
Peliarvostelija palasi ohjelmistosuunnittelun pariin
Rakkaus rautaan on epäilemättä ollut aikanaan merkittävä tekijä myös Ericin opiskeluvalinnoissa. Hän on opiskellut tietoliikenne-elektroniikkaa Tampereen teknillisessä yliopistossa, joka sittemmin yhdistyi Tampereen yliopistoksi.
Vuonna 2006 kävi kuitenkin niin, että Eric sai töitä peliarvostelijana, ja ala vei mukanaan kymmenen vuoden ajan. Sen jälkeen tuli aika katsoa, olisiko ohjelmistoyrityksillä tarjottavanaan työuran seuraava askel.
Ja olihan siellä. Ennen Solidabista ansioluetteloon kertyi kaksi isoa yritystä. Niiden leivissä Eric teki muun muassa paljon Javaa, Java Springiä, Angularia ja Kotlinia sekä tietokantoja, käyttöliittymä- ja palvelinpuolta.
”Viihdyin erityisesti silloin, kun olimme tiimin kanssa joka paikan höylinä ja teimme asioita ristiin. Kehitettiin, testattiin, tehtiin bäkkäriä ja käyttöliittymää”, Eric kertoo.
Etätöissä on etunsa
Korona-aikana projekteja on tehty paljon etänä, ja etäily säilyy varmasti luontevana työtapana myös sitten, kun pandemiasta on päästy yli. Työntekijän asuinpaikalla ei vastaisuudessakaan ole niin suurta merkitystä, pääasia että ihminen viihtyy siellä missä asuu ja on valmis reissaamaan työtapaamisiin silloin tällöin.
Ericin mielestä etätöissä on monia hyviä puolia – alkaen siitä, että työpaikan ja kodin väliseen matkustukseen ei tarvitse kuluttaa kovin paljon aikaa. Työhön pystyy keskittymään aivan omalla tavallaan.
”Solidabiksella on myös suhteellisen laaja kehittäjäyhteisö. Sieltä saa tarvittaessa nopeasti vastauksia riippumatta siitä, missä yhteisön jäsenet asuvat tai minkä projektin parissa he työskentelevät”, Eric sanoo.
Eric uskoo viihtyvänsä Solidabiksen porukoissa vastaisuudessakin mukavasti vähintään pari, kolme vuotta. Ohjelmistokehityksessä riittää aina jotain uutta opittavaa, ja kenties osaamista voisi laajentaa myös Solidabiksen muuhun tarjontaan. Ellei Eric sitten pääse toteuttamaan suurta haavettaan.
”Olen kiinnostunut kielistä ja haluaisin päästä lukemaan germaanista filologiaa. Sisäänpääsy on ollut kerran jo tosi lähellä.”
Kiinnostaako duuni meidän kanssamme? Tsekkaa avoimet työpaikat ja tipauta meille CV/hakemus, tai vaikka ihan vaan linkkariprofiilisi. Voit myös olla yhteydessä meihin alla olevalla yhteydenottolomakkeella.
Haemme monenlaisia osaajia ohjelmistokehitystiimeihimme Helsingin, Kaarinan ja Oulun toimistoillemme – toki etätyö on myös pääosin aina mahdollista.
Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä artikkeleista:
- Jari Similä – Saavutettavuuteen erikoistunut fronttikehittäjä
- Aikaa ja olosuhteita kestäviä teollisuuskoneita – Case Sandvik
- Vuosi 2021 paketissa – Solidabiksen kasvu jatkuu