Solidabis

Paavo Koskelin devitiimiin — “Pyrin luomaan mahdollisimman hyvät olosuhteet devaajille tehdä töitä.”


Elokuun alussa Solidabiksen rivistöön, devitiimin vetäjäksi, liittyi Paavo Koskelin. IT-alalta Paavolla on lähes 20 vuoden kokemus useista eri rooleista – viimeiset vuodet hän on toiminut julkishallinnon liiketoimintajohtajana ohjelmistoyritys Siili Solutionsilla, mutta myös esimerkiksi myyjän ja konsultin hommat ovat tietoliikennepuolen insinöörille tuttuja. Siirto Solidabikselle tuntui luonnolliselta, sillä yhteistyö Solidabiksen ydintiimin Petterin ja Anssin kanssa on tuttua jo vuosien ajalta, ja yhteinen sävel on selkeä. 

Mitä odotat uudelta roolilta devitiimin vetäjänä?  

-Uudessa roolissa houkuttaa ajatus lähteä hieman oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Yli 10 vuoden kokemus julkishallinnon parista IT-alalla antaa varmasti loistavat valmiudet devitiimin vetäjän rooliin – toisaalta hommasta tekee mielenkiintoisen se, että sekä pääsee että joutuu oppimaan uusia asioita yksityiseltä puolelta. Nyt pitää miettiä asioita hiukan laajemmin ja mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle. 

Mitä toivot tuovasi uuteen työyhteisöön? 

-Arvostan avoimuutta ja yksinkertaisuutta – eli Solidabiksen sanoin ”No bullshit”. Työkulttuurimme kohtaavat, ja haluan ylläpitää sitä. Haluan luoda mahdollisimman hyvät puitteet töiden tekemiseen sekä Solidabiksen kasvulle. Itse koodaamiseen en varmastikaan tule puuttumaan, sillä siihen minulla ei riitä osaaminen. Pyrkimykseni on luoda kehittäjille mahdollisimman hyvät olosuhteet tehdä töitä. 

”Itse koodaamiseen en varmastikaan tule puuttumaan, siihen minulla ei riitä osaaminen. Pyrin ennemmin luomaan kehittäjille mahdollisimman hyvät olosuhteet tehdä töitä.”

Tämä on yleensä kolmesta asiasta kiinni: tarvitaan hyviä asiakkuuksia, joiden kanssa saadaan luotua hyvä yhteistyö, eli kumppanuus. Samoin tarvitaan hyviä projekteja, joissa tekijät kehittyvät ja viihtyvät. Ja tietenkin tarvitaan hyviä tekijöitä. Nämä ovat toisistaan hyvin riippuvaisia, mutta yleensä kun kaksi onnistuu, niin myös kolmas onnistuu.  

Miksi juuri Solidabis? 

”Solidabiksen työkulttuuri ja tapa toimia mätsäävät omien ajatusteni kanssa hyvin. Alusta asti meillä on Petterin ja Anssin kanssa ollut yhteinen sävel siitä, miten asioita tulee tehdä, eivätkä huumorintajummekaan aiheuta juuri törmäyksiä.”

-Olen tehnyt jo useamman vuoden yhteistyötä Solidabiksen kanssa, joten yritys sinänsä oli jo valmiiksi tuttu. Kuten jo aiemmin sanottu, Solidabiksen työkulttuuri ja tapa toimia mätsäävät omien ajatusteni kanssa hyvin. Alusta asti meillä on Petterin (toimari) ja Anssin (myyntijohtaja) kanssa ollut yhteinen sävel siitä, miten asioita tulee tehdä, eivätkä huumorintajummekaan aiheuta juuri törmäyksiä. Tämän takia tämä paikka oli helppo valita siinä vaiheessa, kun mietin omaa uran jatkoa ja mitä tahtoisin isona tehdä. Hienoa, että samaan aikaan Solidabis pystyi tarjoamaan tätä devitiimin vetäjän paikkaa. 

Paavo Koskelin

Head of Application Development, Solidabis

Mikäli yrityksenne kaipaa jeesiä ohjelmistokehityspuolella, ota yhteyttä Paavoon (+358 40 485 0180 / paavo.koskelin@solidabis.com) niin katsotaan yhdessä teidän yrityksellenne sopiva ratkaisu! Saman katon alta löydät myös muut palvelut yrityksellenne: prosessikehitystä ja palvelumuotoilua.

Piditkö artikkelista? Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä:

Yhteydenottolomake

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.