100 vinkkiä aktiiviseen taukoon

elokuu 23, 2017Ajankohtaista, Blogi, Uutinen nosto

Tauot työpäivän aikana ovat tärkeitä. Mutta mitä sitä tauoilla sitten tekisi, jotta keho ja mieli virkistyisi? Kokeile fyyriläisten hauskoja vinkkejä aktiiviseen taukoon! Ilmarisen 100 tekoa – kampanja Satavuotiasta Suomea kunnioittaen Ilmarinen on haastanut työyhteisöt tekemään kanssaan 100 tekoa paremman työelämän puolesta. Myös palvelumuotoilutiimimme Fyyri osallistuu kampanjaan 100:lla meidän näköisellämme vinkillä aktiiviseen taukoon työpäivän aikana. Käytettävyys on osa … Read More

Omistautunut sparraaja

elokuu 22, 2017Ajankohtaista, rekrytointi

Anssi Seppänen on mies, joka on tottunut toteuttamaan työpaikan sisäiset jutut vähän eri tavalla. Solidabiksen työntekijöiden keskuudessa se näkyy esimerkiksi siten, että Seppänen pyrkii välttämään perinteistä hierarkkista korporaatiomallia. Vaativaa asiantuntijatyötä tehdään Seppäsen mukaan innon ja intohimon kautta, ei istumalla aina samaan aikaan tietty määrä tunteja työpöydän ääressä. Antamalla vapautta saadaan myös parhaat tekijät sitoutettua yritykseen. … Read More

Maailmanparannusta palvelu kerrallaan

kesäkuu 27, 2017Ajankohtaista, rekrytointi, Uutinen nosto

käyttökokemussuunnittelija Janne Pasanen Janne Pasanen puuhasteli jo nuorena poikana tietokoneiden parissa. Koodista kiinnostunut pohjalaisnuorukainen aloittikin opiskelut Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksella vuonna 1995. Ura webkehittäjänä oli jo täydessä vauhdissa, kun Janne kiinnostui toden teolla ohjelmistojen käytettävyydestä ja käyttöliittymien suunnittelusta. Hän suoritti yliopistolla kaikki aiheeseen liittyvät kurssit ja ystävänsä innoittamana keksi gradulleen mielenkiintoisen aiheen: vaikuttaako käyttäjän onnellisuus … Read More

Palvelumuotoilun suunnannäyttäjä Fyyri liittyy Solidabikseen!

kesäkuu 20, 2017Ajankohtaista, Nosto

Suomen IT-kentän uusi moniottelija Solidabis ja palvelumuotoilun sekä käytettävyyden kokenut suunnannäyttäjä Fyyri yhdistävät voimavaransa. Solidabiksen vahva liiketoiminnan asiantuntijoiden ja ohjelmistokehittäjien tiimi saa Fyyrin omistautuneissa ammattilaisissa nyt uudenlaisia voimavaroja palvelumuotoilun tueksi. Käyttökokemuksen merkitys digitalisaation edellytyksenä on Fyyrin toiminnan kivijalka. Solidabiksen ostaessa Fyyrin liiketoiminnan kasvaa vuosi sitten perustetun Solidabiksen henkilökunta 30: een asiantuntijaan. ”Solidabikselle keskeisen asiakaslähtöisen elinkaariajattelun … Read More

Käyttäjäkeskeisyyden ja palvelumuotoilun hyödyt

kesäkuu 14, 2017Ajankohtaista, Blogi, Uutinen nosto

Mitä hyötyä on käyttäjäkeskeisestä suunnittelusta ja palvelumuotoilusta? Entä mitä eroja ja yhtäläisyyksiä niissä on? Mitä merkitystä on hyvällä käyttökokemuksella tai hyvällä asiakaskokemuksella? Vastaukset näihin kutkuttaviin kysymyksiin löydät tästä artikkelista. Kuva: Käyttäjäkeskeisen suunnittelun ja palvelumuotoilun eroja ja yhtäläisyyksiä Yhteistä Yhteisiä piirteitä käyttäjäkeskeisessä suunnittelussa ja palvelumuotoilussa löytyy ainakin viisi:   1) Tavoitteena hyöty sekä käyttäjälle että liiketoiminnalle … Read More

Solidabis Oy toimittaa lomakejärjestelmän terveydenhuollon avuksi

toukokuu 18, 2017Ajankohtaista, Nosto

KL-Kuntahankinnat Oy on valinnut Solidabis Oy:n UNA-lomakejärjestelmän sopimustoimittajaksi toukokuussa 2017. Uuden lomakejärjestelmän avulla tehostetaan potilasasiakirjojen tuotantoa ja hallintaa. Lomakesovellus tulee yhteisesti sosiaali- ja terveydenhuollon toimijoiden käyttöön. Tavoitteena tehostaminen Nyt käynnistyvän projektin tavoitteena on toteuttaa yhteinen järjestelmäriippumaton ja modulaariseen arkkitehtuuriin perustuva lomakejärjestelmä, joka tulee olemaan osa uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmäkokonaisuutta. Lomakesovellus on tarkoitus ottaa kuntien … Read More

Vanhan liiton mies

maaliskuu 30, 2017Ajankohtaista, Nosto, rekrytointi

Senior Software Architect Ismo Kerman Solidabiksen ohjelmistoarkkitehti Ismo Kerman on vanhan liiton miehiä. Tietotekninen oppi ei ole haettu koulun penkiltä, vaan taottu päähän itse. Kuumottava kipinä tietotekniikkaan syntyi 1980-luvulla televisioon liitetyn pelin äärellä. ”Oli ihmeellistä, miten tennispelin pallo liikkui kahden viivan välissä. Se oli hypnotisoivaa katsottavaa. Mietin, miten tuollaisia järjestelmiä pystyy tekemään ja siitä lähti … Read More