Paljon puhutaan devaajapulasta. Kuulee jopa sanottavan, että softatalot eivät niinkään kilpaile asiakkaista, vaan tekijöistä. Kääntäen, nyt on hyvä aika olla softakehittäjä. Kun LinkedIn-profiiliin lisää pari taikasanaa (vaikkapa full stack ja DevOps), rekrytoijilta alkaa tipahdella tunnusteluviestejä harva se päivä. Digitalisaatio yleensäkin on päivän mantra, ja varmat työllistymisnäkymät ennestään vahvistavat IT-alan vetovoimaa. Koodarin pesti näyttäytyy alati houkuttelevammalta yhtä lailla työelämän kynnyksellä oleville kuin jo uravalintoja tehneille.

Alaa kuitenkin vanhastaan verhoaa eksklusiivisuus ja vaikeatajuisuus. Mielikuvien tosikoodarit opettelivat nypläämään ykkösiä ja nollia konekielisesti C64:lla jo ennen kuin oppivat kävelemään, ja tietävät tietokoneen sielunelämästä salaisuuksia jotka eivät kuolevaiselle aukene. Onko ”myöhään heränneellä” tosiasiallisia edellytyksiä astua devaajan saappaisiin?

Web-teknologioiden nopea muutos tarjoaa avaussiirtoja softakehittäjäksi haluavalle

Koodarin piinkovaa ammattitaitoa ei sovi vähätellä, mutta myytit voinee suoraan lakaista maton alle. Softakehitys ei ole shamanismia, vaan taito siinä missä mikä tahansa muukin, ja siten opittavissa lähtökohtiin katsomatta. Jos kuitenkin ohjelmointiin tarttuu nimenomaan alanvaihtoaikeissa, tulokulma on syytä valita harkiten. Ei ehkä kannata aloittaa altaan syvästä päästä C-raamattua tavaamalla, missä jää äkkiä kakkoseksi pitkän linjan ammattilaisille.

Tältä kantilta erityisen mielenkiintoisena erottautuu modernin web-sovelluskehityksen kenttä, joka elää ja muuttaa muotoaan ripeää tahtia – ja, kuinka ollakaan, missä tarve tekijöille on akuutti.

Etenkin JavaScript-maailmassa suositut teknologiat ja viitekehykset nousevat ja hiipuvat vain muutaman vuoden rytmissä. Eilen huudossa oli jQuery, Backbone, Grunt, Gulp; tänään puolestaan React, Angular, Vue, Webpack; huomenna kai taas jotain ihan muuta.

Tämä jatkuva, nopea muutos – kenties tahattomasti – raottaa ovea uusille tulokkaille. Uunituoreet teknologiat ovat yhtälailla tuoreita ummikon kuin konkarinkin työpöydällä, mikä jossain määrin kaventaa kokemusperäistä etumatkaa. Toki kokeneelle on pienempi vaiva ottaa uudet villitykset haltuun, mutta tähän ei välttämättä ole halukkuutta. Harva jaksaa paneutua jokaiseen .js-päätteiseen muoti-ilmiöön, etenkin niiden typistetty elinajanodote huomioiden.

Teknologia tuntuu muutenkin vastanneen tarpeeseen taittaa oppimiskäyrän jyrkkyyttä. Ohjelmoinnissa abstraktion taso nousee, ja tietyssä mielessä perusasioista tulee helpompia (ei pelkästään JavaScript-pöhinässä, vaan yleisemmin). Samalla kun vaikkapa React sallii kokeneen koodarin toimittaa asiakkaalleen jotain kouriintuntuvaa entistä suoraviivaisemmin, se sallii myös vasta-alkajan varustella itsensä salonkikelpoiseksi aiempaa kevyemmällä investoinnilla. Tämä ”helppous” ei suinkaan halvenna softakehityksen arvoa, vaan on eduksi niin devaajalle kuin tuotteen tilaajallekin.

Kynnys on madaltunut, mutta vaatimukset eivät

On kuitenkin varottava antamasta vaikutelmaa, että devaajaksi voi tekeytyä vain tutustumalla puolivillaisesti viimeisimpään hype-frameworkiin. Reactilla/Vuella/tms. pääsee vauhdikkaammin liikkeelle, ja minimitaso työelämän tarpeisiin on saavutettavissa nopeammin kuin perinteisesti – mutta siinä kaikki. Mikään ei poissulje tai kavenna vaatimuksia ja haasteita, jotka kuuluvat erottamattomasti koodarin arkeen. Työn luonne yhä vaatii perustavanlaatuisesti erilaisen ajattelutavan omaksumisen, ja hyvän devaajan elkeet ovat teknologiasta ja kielestä riippumattomia.

Edes kapeasti web-sovelluskehityksen kontekstissa on väärin sanoa, että projekteista olisi tullut jotenkin helpompia. Peruspalikat yksinkertaistuvat, mutta niistä kasatut kokonaisuudet monimutkaistuvat. Esimerkiksi modernin web-sovelluksen tilanhallinta ei ole mikään itsestäänselvyys, etenkään mittaluokan paisuessa.

Liiketoiminta- tai toimialaosaamisesta arvaamatonta hyötyä?

Devaajaksi haluava saattaa painia ammatillisen epävarmuuden kanssa. Kolmekymppisenä koodariksi kääntynyt tuskin saavuttaa yhtä syvää tietämystä kuin lapsesta saakka asialle vihkiytynyt tosikoodari. Mikä järki siis on tunkea jalkoihin pyörimään?

Oikeutusta voi hakea suoraan ajan hengestä. Käännynnäinen antaa kasvot narratiiville työelämän pirstaloitumisesta, joka povaa akuankkamaisista tilkkutäkki-urista uutta normia. Tähän liittyy myös vankka uskomus, että kasvava liikehdintä alalta alalle rikastaa yksittäisiin organisaatioihin kertyvää henkistä pääomaa, joka sitten poikii ennennäkemättömiä oivalluksia.

Käännynnäinen saattaa koodaamisen ohella löytää saumoja hyödyntää aiempaa, mahdollisesti täysin ei-teknistä altistustaan arvaamattomilla tavoilla. Selkokielisesti, suutari-devaaja olisi etulyöntiasemassa rakennettaessa softaa suutareille.

Tässä tosin on vähän uhkapelin makua. Jää osin sattuman varaan, osuuko eteen juuri sen kaltaista hanketta, jossa palaset loksahtelevat yksiin siten että vanha kokemuspohja ja menneet harharetket pääsevät oikeuksiinsa.

Ristiinpölytys-paatos sikseen, lienee turvallista sanoa että softatalot hyötyvät monenkirjavasta tietotaidosta yhtä lailla kuin muutkin palveluntuottajat. Softakehityshän on aina ollut palveluala, ja se yhä eksplisiittisemmin myös mielletään sellaisena. Koodarille on etua, jos osaa puhua liiketoiminnan kieltä ja virittää ajatuksensa samalle aallonpituudelle. Voittajana tässäkin on lopulta asiakas.

Juho Juurinen

Solidabis Oy

Juho on alkujaan filosofian maisteri, mutta monen mutkan kautta sai päähänsä ryhtyä kolmekymppisenä koodariksi. Tie Solidabikselle löytyi koodihaasteen kautta 2018–19 taitteessa. Tätä ennen Juho ehti ammentaa hämmennystä muutaman vuoden ajan liiketoiminnan kehityshommissa. Muinoin Juho asui Pekingissä ja puhui mandariinikiinaa lähes fluentisti, mutta tuo on sittemmin jäänyt Javan ja JavaScriptin jalkoihin.

Juho ei kuvittele olevansa mikään lumihiutale loikkauspäätöksensä kanssa, vaan tietää jo omasta tuttavapiiristäänkin useita vastaavia tapauksia. Vaimokin on hiljattain innostunut Reactista, vaikka ei ole aiemmin koodannut mitään.

juho.juurinen(at)solidabis.com