Palvelumuotoilijamme Satu ja Tero testasivat Helsingin kaupungin katukuvaan ilmestyneet kaksi eri sähköpotkulautavuokrausta: VOIn ja TIERin. Molemmille testaajille niin palvelu kuin sähköpotkulaudalla ajaminenkin olivat uutta, joten kokeilemaan lähdettiin uteliain mielin. Toimivan palvelun kehittämisessä palvelun käyttökokemus on ensiarvoisen tärkeää, mikä tulee esiin palvelumuotoilijoiden jokapäiväisessä työssä – tai oikeastaan kaikissa vastaantulevissa palveluissa. Mielenkiinnolla lähdettiin siis testaamaan, millainen ensikäyttökokemus sähköpotkulautojen kanssa on!

Itse ajaminen sujui vaivatta, mutta muu vuokraukseen liittyvä ei ollut täysin niin toimivaa. Molemmissa appeissa oli bugeja, mutta vuokraus saatiin silti hoidettua melko nopeasti. VOIscooterin kanssa käyttökokemukseen tipahti miinuksia siitä, että maksutietoja pyydettiin vasta ensimmäisen vuokrauksen yhteydessä: tämä hidasti liikkeellelähtöä ja aikataulua, ja maksukortti piti kaivaa ulkona kaupungilla esiin.

Hinnoittelu näiden kahden välillä oli hieman erilainen – ja isoimman miinuksen antaja. VOIscooter maksoi 25 senttiä minuutilta, ja TIER perii aloitusmaksuna yhden euron ja tämän lisäksi 15 senttiä minuutilta. Se, kumpi tulee halvemmaksi, riippuu siis matkan ajallisesta pituudesta: kymmeneen minuuttiin asti VOIscooters vie voiton, mutta sen jälkeen TIER on selkeästi halvempi. Kuitenkaan kovin edulliseksi huristelu näillä ei tule, jos vertaa esimerkiksi joukkoliikenteeseen. Matka saa olla todella lyhyt, että se tulee laudalla halvemmaksi kuin joukkoliikenteellä – mutta toisaalta, onhan potkulaudalla ajelu hauskaa!

Palvelumuotoilijoillemme Satulle ja Terolle käyttökokemus on tuttuakin tutumpi termi. Tällä kertaa sähköskootterivuokrauksen ensikäyttökokemusvertailun kohtaloksi koitui VOIscootersilla hivenen huonompi ajotuntuma ja appin heikompi käytettävyys. Loppuarvosana TIER potkulaudalle on 8,5 ja VOIscootersille 8.

Enemmän fiiliksiä potkulautavuokrauksen testaamisesta oheisilla videoilla, katso miten testit todella etenivät ja kuinka potkulaudalla ajo sujui!

 

Tutustu palveumuotoilutarjontaamme

Yhteydenottolomake

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.