Oulu | Paikkavapaa
Solidabis käynnisti Oulun toiminnan noin 1,5 vuotta sitten ja tänä aikana porukka on kasvanut jo yhteentoista henkeen. Mutta lisää hyviä työkavereita kaivataan. Tarvitsemme siis porukkaamme uusia tekijöitä eri profiileilla – devaajia, scrummareita, arkkitehtejä sekä integraatio-osaajia. Kokemusta alalta tulisi olla muutama vuosi, mielellään ketteristä kehityshankkeista.
Tarkkoja teknologiavaatimuksia ei kuitenkaan ole, sillä asiakasprojektit valikoituvat osaamisesi ja mielenkiinnonkohteidesi mukaan. Toimimme niin julkisen kuin yksityisenkin puolen hankkeissa, merkittävimmät asiakkuutemme löytyvät sote-, pankki- ja vakuutus-, maatalous- sekä teollisuusaloilta. Lue asiakastarinotamme.
Vaikka haetaan porukkaa Oulun toimistolle, myös etähommat onnistuvat. Meillä porukka viihtyy hyvin toimistolla, ja Oulussa on kasassa tosi hyvä porukka ja tiimihenki.
Me Solidabiksella arvostamme suoraan puhetta ja toimintaa. Arvomme olemme asiakkaita varten, vapaus ja vastuu sekä keskity olennaiseen näkyvät arjessamme muun muassa siinä, että vältämme viimeiseen asti turhaa byrokratiaa ja meillä jokainen saa toimia vapaasti parhaaksi katsomallaan tavalla omalla vastuualueellaan. Kahteen sanaan tiivistettynä, mottomme on No bullshit.

Oulun toimipiste
Tsekkaa viime vuonna tehdyltä videolta, millainen tunnelma Oulun toimistolla on 👇
Oulun toimisto tunnetaan meillä muun muassa Late Lammas -kahvihetkistä ja omasta lentokapteenista. Osa porukasta tykkää viettää suurimman osan työajasta konttorilla, kun taas osa porukasta käy konttorilla silloin tällöin esimerkiksi Keminmaasta ja muualta hieman kauempaa.
Kyselymme mukaan Oulun tiimiläiset tykkäävät erityisesti toimiston viihtyvyydestä sekä keskeisestä sijainnista, joka on mahtava niin jalan/pyörällä liikkuen kuin autollakin. Ilmapiiriä he kuvailevat muun muuassa rennon asialliseksi ja välittömäksi, sekä äärettömän positiiviseksi, ja plussaa saa myös mutkattomasta suhtautumisesta etätyöhön.
Mikä Solidabis?
Solidabis on nopeasti kasvava it-firma, josta löytyy vielä pienen yrityksen parhaat puolet. Olemme kasvaneet muutamassa vuodessa noin 80 hengen yritykseksi ja tahdomme jatkaa kasvua hyvien tekijöiden kautta – meille on tärkeää, että tekijämme sopivat meidän porukkaan ja ymmärtävät, mitä vapaus ja vastuu tarkoittavat. Teemme töitä sen eteen, että kasvun jatkuessakin meillä säilyy muun muassa matala hierarkia, yhteisöllisyys ja ylipäätään koko porukan viihtyvyys duunissa.
Kaikki toimintamme perustuu siihen, että jokaisella on vapaus ja vastuu toimia parhaaksi katsomallaan tavalla omalla vastuualueellaan. Se tarkoittaa myös sitä, että tekijät voivat itse määrittää työkalunsa sekä miten tahtovat kehittää itseään. Myös työnsä voi tehdä itse valitsemassaan paikassa, mikäli asiakastoimeksianto sen sallii. Nämä ovat niitä asioita, jotka nykyiset työntekijämme nostavat esiin kun kysytään, miksi viihdyt meillä.
Palkkauksessa meillä ei ole turhaa kikkailua, vaan tarjoamme tekijöillemme kiinteän kuukausipalkan, jota ei ole sidottu esimerkiksi laskutusasteeseen.
Kuulumme uuteen twoday-yhtiöön, joka on yksi Pohjoismaiden johtavista IT-konsultointitaloista. Yhdistymme vuoden vaihteessa, mutta haluamme jatkossakin toimia omalla no bullshit -tyylillämme – uimme vikkelästi jäykkiä korporaatiokuvioita vastaan ja ylläpidämme pienen ja ketterän firman toimintatapoja. Taustalla meillä kuitenkin on isompi yhtiö, joka mahdollistaa esimerkiksi laajemman kattauksen asiakasprojekteja, paremmat ura- ja koulutusmahdollisuudet sekä paremmat edut. Fuusiomme on sillä mallilla, että kutsumme itseämme jo twodayläisiksi, ja esimerkiksi Helsingin ja Turun konttorimme ovat muuttaneet twodayn tiloihin. Sama hyvä meininki pakattiin muutossa mukaan.
Solidabislaisten suusta
Jotta tää ei menisi ihan meidän yksinpuheluksi, alta löydät tekijöidemme kokemuksia Solidabiksella työskentelystä. Tekijöihimme ja Solidabikseen työpaikkana pääset tutustumaan lisää blogimme työntekijätarinoissa ja Youtube-kanavamme videoilla.
”Solidabiksella on avoin johtamiskulttuuri ja matala hierarkia. Minua on myös kuunneltu hyvin siinä, mihin haluan urallani kehittyä.”
-Jari Similä, Frontend-kehittäjä, lue lisää Jarista: Jari Similä – Saavutettavuuteen erikoistunut fronttikehittäjä
”Meillä Solidabiksella on hyvä työilmapiiri, mikä koostuu yhteisöllisyydestä ja siitä, että ei oo turhaa prosessia tai hierarkiaa työpaikalla. Asioista voi puhua kenen kanssa vaan suoraan ja heittää läppää kenelle vaan. Ihmiset eivät ole numeroita tai resursseja sillä tavalla, että tuntuisi siltä.”
-Henri Lehtinen, Fullstack-kehittäjä, lue lisää Henristä: Juniorista senioriksi – Fullstack-kehittäjä Henri Lehtinen
”Solidabiksella ja meidän projektitiimissä on saanut aika vapaasti kasvaa – kehittää itseään ja tehdä ihan oikeita hommia. Pienessä firmassa voi enemmän vaikuttaa omaan tekemiseen ja projektiin, ja vastuuta saa helpommin”
-Anttu Suhonen, Pilviasiantuntija ja ohjelmistokehittäjä, lue lisää Antusta: Pilviasiantuntija ja ohjelmistokehittäjä Anttu Suhonen
”Meillä kannustetaan hyvään tasapainoon, ja ongelmista voi epäröimättä mennä kertomaan tiiminvetäjälle. Tässä firmassa näkyy selvästi se, että ihmiset ovat tärkein pääoma.”
-Aleksi Romppainen, Prosessikehityksen asiantuntija, lue lisää Aleksista: Aleksi Romppainen – Ohjelmistokehittäjästä prosessiautomaation asiantuntijaksi
Mitä tarjoamme solidabislaisille?

Etätyön mahdollisuus

Joustavat työajat

Ei byrokratiaa

Työvälineet valintasi mukaan

Kerhotoimintaa
Miten rekryprosessi etenee Solidabiksella?

1. HAE
Laita meille ensin LinkedIn-profiilisi tai CV, vapaamuotoista viestiä tai hakemusta tulemaan.

2. JUTELLAAN
Jahka olemme tsekanneet profiilisi, niin otamme yhteyttä – sovitaan tapaaminen!

3. TAVATAAN
Tavataan, jotta päästään tutustumaan toisiimme paremmin. Pääset samalla tapaamaan tulevia työkavereitasi!

4. PÄÄTÖKSENTEKO
Tämän jälkeen on virallisen päätöksen aika. Haluamme sinut mukaan Solidabiksen remmiin.

5. TERVETULOA!
Uusi solidabislainen – tervetuloa mahtiporukkaan!

Jos kuulostaa siltä, että voisit viihtyä Solidabiksella (tai siis, nykyisin twodaylla), tipauta meille yhteystietosi alla olevan lomakkeen kautta. Voit hakea vaikka ihan vaan linkkariprofiilin linkillä, tai liittää mukaan hakemuksen ja/tai CV:n.
Jos jokin jäi askarruttamaan tai haluaisit lisäinffoa, soita tai meilaa Jannelle: 045 354 4244 / janne.tallqvist@twoday.com